Tuplaa Tarjouspyyntösi 

Jopa 90 päivässä

Jos myyt palveluita (kuten esim. remonttia, autonhuoltoa tai -korjausta, aurinkopaneelien asennuksia, pihasaunojen rakentamista)…

Tai jos myyt asiantuntijuutta (asianajajat, personal trainer, jne)… 

Ja olet taistellut asiakashankintasi kanssa, niin kuuntelehan hetki.

Kun perustin 11 vuotta sitten maalausliikkeen, halusin teettää meille hienot työvaatteet. Niinpä tilasin kotipaikkakunnaltani Haapavedeltä pienestä liikkeestä satsin vaatteita. 

Kun ihastelimme fleece-paidan brodeerauksen tekoa, kehuimme työn jälkeä paikalliselle yrittäjälle. 

“Niin, kyllähän näitä brodeerauksia tekisi enemmänkin, jos vain saisi kauppaa”, yrittäjä totesi.

Ihmettelin silloin, miksi kauppa ei muka kävisi. Työnjälki oli aina aivan priimaa, palvelu ystävällistä ja mahdolliset virheet korjattiin. Hintakaan ei ollut korkeimmasta päästä. 

Vuosien aikana maalausbisnestä pyörittäessä ymmärsin, ettei tämä tuttu yrittäjä ollut poikkeus.  

Monet yrittäjät ovat todellisia huippuja työssään, mutta eivät koskaan saa bisnestä kasvamaan tai kannattavaksi. Ja paikallislehden haastattelussa ennen eläkepäiviä he kertovat ensi töikseen pitävänsä lomaa, koska sellainen ei ole ollut mahdollista kymmeniin vuosiin. 

Ja jos näin käy, siihen on vain yksi syy. Yrittäjä ei koskaan oppinut kunnolla yrittäjän tärkeintä taitoa: Markkinointia ja myymistä. 

Sinä haluat tehdä erilaisen tarinan. Tai muuten et varmaankaan olisi lukemassa tätä tekstiä täällä? 

Kyse ei varmasti ole siitä, ettetkö olisi yrittänyt. Mutta mikä ikinä teetkin, myyntisi / tuloksesi / tarjouspyyntösi eivät ole kunnianhimosi tasolla? 

Mistä tiedän tämän? Siitä, että olen kävellyt sinun saappaissasi. Nimittäin…

Kasvatin maalausbisneksemme 7 vuodessa 7 miljoonaan. Mutta se ei tapahtunut helposti.

Se onnistui pitkälti siksi, että uskalsin testata markkinoinnissa lähes kaikkea. Mainostimme sanomalehdissä. Lauloin radiomainoksissa. Teimme Google-mainoksia mainostoimiston kanssa. Muutimme nettisivuja konsultin ohella. Teimme aina uusia ja parempia myyntikansioita. Teimme tienvarteen jättitauluja. Listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka.  

Osa niistä toimi erinomaisesti, osa hetken aikaa, osa ei ollenkaan. 

Ongelma oli siinä, että en osannut mitata markkinointia kunnolla. En myöskään tiennyt, miksi asiakkaat valitsivat meidät kilpailijoiden sijasta. Siksi en myöskään tiennyt, mihin markkinointitoimenpiteisiin minun olisi kannattanut eniten panostaa ja mihin ei. Sen sijaan tein kaikkea vähän. Monikanavaisesti, kuten yleinen neuvo kuuluu. 

Jos voisin nyt palata ajassa taaksepäin, tekisin melko monta asiaa eri tavalla. 

Onneksi olen nyt voinut auttaa seuraajaani Sorcolorilla, sekä useita asiakkaitani tekemään Mitattavaa Markkinointia™, jonka avulla he ovat tehneet markkinoinnistaan aseen, jolla he pärjäävät kovassa kilpailussa. 

jussi

Olen käyttänyt yhteensä yli 404 000 euroa rahoja perinteisiin mainostoimistoihin ja mainoksiin ja kokeillut melkein kaikkea. Valitettavasti valtaosa mainostoimistoista keskittyy turhiin mittareihin tai nokkeliin sloganeihin ja tulokset ovat harvoin erityisen hyviä.

Miika on toista maata. Ei hänkään täydellinen ole, mutta kiinnostunut vain asioista, jotka tuo tuloksia ja joista saa parhaan tuoton sijoitettuun rahaan nähden.

Jussi Vepsäläinen, Yrittäjä
Autokorjaamo Vepsäläinen Oy

WhatsApp Image 2022 06 03 at 14.53.37 e1659890500897

Olemme käyttäneet Miikan palveluita reilu pari vuotta. Tulokset ovat olleet hyviä ja yhteistyö jatkuu edelleen. Miikan kanssa työskentely on rentoa ja joustavaa.

Valitsin Miikan Vaskiseppien kumppaniksi, koska hänen kirjoittama teksti oikeasti myy, eikä ole vain kivaa sisällöntuotantoa.

Niko Kreivi, Myyntijohtaja
Vaskisepät

WhatsApp Image 2023 03 17 at 16.29.00 1

”Olemme saaneet yhteistyön myötä noin 40 % enemmän tarjouspyyntöjä samaan hintaan kuin aikaisemmin”

Paulus Kemppainen, Toimitusjohtaja
Omawatti

Koska tiedän, että monet yrittäjät raatavat kireässä hintakilpailussa ilman asiakkaita, enkä voi auttaa kaikkia henkilökohtaisesti, päätin paketoida Mitattavan Markkinoinnin™ -menetelmän valmennukseeni, jonka nimi on:

Tuplaa Tarjouspyyntösi 

Tuplaa Tarjouspyyntösi on kehittämääni Mitattavan Markkinoinnin™ -menetelmään perustuva valmennus, jonka avulla pääset – missä tahansa oletkin nyt: aloittavana yrittäjänä, tai jo vuosia yrittäneenä – tilanteeseen, jossa 

  • Tiedät, miten markkinointisi toimii, ja miten saat parannettua sitä jatkuvasti
  • Osaat sanoa tarkalleen, mitä asiakkaan hankkiminen maksaa sinulle
  • Sinulla on aina selkeä käsitys siitä, missä kanavissa sinun kannattaa mainostaa tai olla mainostamatta
  • Osaat tehdä tarjouspyynnöistä kauppaa paljon paremmalla prosentilla – vaikka et olisi edes erikoisen hyvä myyjä
  • Tiedät, miten teet riskittömiä valintoja valitessasi mainostoimistoa.

Ennen kaikkea olet tilanteessa, jossa sinun ei enää koskaan tarvitse stressata siitä, mistä ja milloin saat seuraavat asiakkaasi. Voit siirtyä viikonloppujen viettoon rauhallisin mielin, koska tiedät, että seuraavallakin viikolla saat uusia tarjouspyyntöjä, joista pääset tekemään seuraavat kauppasi. 

Valmennuksessa opit Mitattavan Markkinoinnin™ 4 askeleen menetelmän, joka on testattu kymmenillä palveluita tekevillä yrittäjillä, kuten autokorjaamolla, kattoremonttiyrityksessä, maalausfirmassa, aurinkopaneelifirmassa, maanrakennusalalla ja personal training -palveluissa. 

Mitattavan Markkinoinnin™ menetelmä ei ole ainoa järkevä tapa tehdä palveluita myyvän yrityksen markkinointia. Mutta sen sijaan se on minun ja asiakkaideni kokemuksen mukaan tehokkain ja vähiten aikaa vievä tapa tehdä markkinointia

Tiedän nimittäin varsin hyvin, että sinulla on miljoona muutakin asiaa hoidettavana kuin yrityksen markkinointi. Ja siksi oletkin puun ja kuoren välissä. Asiakkaita on saatava, mutta aikaa ja osaamista niiden hankkimiseen ei meinaa olla. 

Tuplaa Tarjouspyyntösi -valmennus on vastaus juuri tähän tilanteeseen.

Mitä valmennus tarkalleen ottaen sisältää?

Valmennus on jaettu 5 eri moduuliin. Ne etenevät järjestyksessä siten, että jokainen luo pohjaa seuraavalle moduulille (tai osiolle). 

Ja tämän kaiken saat käsiisi, kun liityt valmennukseen.

Moduuli 1

Osiossa yksi keskitymme siihen, 

  • Miten muutat mielen asetuksesi (mindset) siihen, että sinä olet yrittäjä, joka osaa markkinoida. 
  • Sen lisäksi opit, mitä tarvitset, ja mitä et, jotta saat luotua toimivan markkinoinnin, ja myöhemmin kehitettyä sitä.
  • Sekä miten johdat yrityksesi markkinointia järkevällä ajankäytöllä. Miten saat mahtumaan markkinointiin liittyvät työtehtävät päivääsi, vaikka olisitkin kiireinen. 

Moduuli 2

Moduulissa 2 keskitymme löytämään sinulle kilpailuedun yksinkertaisella menetelmällä. Ei neljän tunnin luentoa höttöisestä ylivertaisesta asiakaskokemuksesta, vaan konkreettinen tapa, jolla voit sanoa olevasi kilpailijoitasi parempi.

Moduuli 3 

Moduulissa 3 käymme läpi, miksi yleinen tapa tehdä markkinointia lähes poikkeuksetta  epäonnistuu. Sen jälkeen perehdymme siihen, miksi tämä menetelmä toimii parhaiten palveluita myyvälle yrittäjälle. Ja käymme läpi ideatasolla sekä käytännössä Mitattavan Markkinoinnin™ -käytännössä. 

Moduuli 4

Moduulissa 4 menemme markkinointisysteemin luomiseen käytännössä. Käymme läpi jokaisen vaiheen, joiden avulla saat tuplattua tarjouspyyntösi. 

  • Askel 1:ssä perehdymme oikean mainoskanavan valitsemiseen. Käymme läpi elementit, joilla teet mainoksistasi sellaisia, joista potentiaaliset asiakkaasi kiinnostuvat. 
  • Askel 2:ssa käymme läpi, miten saat nettisivusi suorittamaan sitä tehtävää, jota varten ne oikeasti ovat. 
  • Askel 3:ssa käymme läpi yksinkertaisen menetelmän, jonka avulla parannat tarjousten viemistä kauppoihin radikaalisti. 
  • Ja askel 4:ssä käymme läpi, kuinka myyt asiakkaillesi uudestaan. 

Moduuli 5 

Moduulissa 5 käymme läpi, miten parannat jatkuvasti markkinointiasi myös ensi vuonna, sen jälkeisenä ja myös viiden vuoden päästä. 

Ja kun olet käynyt tämän valmennuksen läpi… 

Olisi mukava latoa tähän listaus, miten tämän valmennuksen läpikäyminen vie sinut Luvattuun Maahan, kun teet vain mitä sanon.

Mutta… lue tämä erityisellä tarkkuudella!

Tämän valmennuksen läpikäyminen itsessään ei vie sinua yhtään mihinkään. Jos sinulla on tapana innostua jostakin hetkeksi, ja jättää se sitten kesken, ei sinun kannata osallistua tähän valmennukseen ollenkaan. 

Tosin, koska yhä luet tätä, sinulla on selvästi keskittymiskykyä. 😄 Ja siksi uskon, että sinulla on myös pitkäjänteisyyttä ensin opiskella, ja sitten viedä asioita käytäntöön. 

Ja ainoastaan niin voit nähdä parantuvia tuloksia markkinoinnissasi. 

Ja jos olet nopea oppimaan, sekä reipas viemään asioita käytäntöön, parhaimmillaan jo 90 päivän tarjouspyyntösi voivat tuplaantua.

Valmennuksen jälkeen sinä

  • Hallitset koko markkinoinnin pelikenttää niin, että tiedät, kuinka paljon yhden uuden asiakkaan hankkiminen maksaa sinulle. 
  • Ja kun hallitset Mitattavan Markkinoinnin™ menetelmän, markkinointi ei enää ikinä ole sinulle epäselvä, hähmäinen kokonaisuus. Se on sen jälkeen hallinnassasi oleva kokonaisuus, jota lähdet työsi ohessa kehittämään päivä päivältä. 
  • Ja kun jauhat systeemiä päivästä toiseen, lopputulema voi olla kuten vaikkapa asiakkaallani Jussilla, joka purjehtii Välimerellä sapattivuoden hengessä, samalla kun hänen autokorjaamonsa liikevaihto ja tulos kasvavat. 

Paljonko Tuplaa Tarjouspyyntösi -valmennus maksaa? 

Tässä kohti esittelysivua aletaan yleensä kertomaan, kuinka monta vuotta elämästäni olen käyttänyt markkinoinnin opiskeluun. Miten olen sijoittanut siihen kymmeniä tuhansia euroja, tuhansia tunteja kaikkine epäonnistumisineen ja virheineen. Ja nyt, juuri tänään olen viikannut sinulle kaiken valmiiksi helpoksi ratkaisuksi, jotta voit vain kopioida kaiken. 

Ja sitten sanoisin, että voisin helposti laskuttaa tästä tuhansia tai jopa kymmenen tuhatta euroa. 

Ei. Minä en tee niin. 

Koska jos voisin laskuttaa tästä helposti 10 000 euroa, tietenkin myös laskuttaisin tästä 10 000 euroa. 😁

Mutta ennen kuin kerron sinulle, paljonko tämä valmennus maksaa, kerron kuitenkin vielä yhden asian. 

Käytin maalausliikkeemme markkinointiin 7 vuoden aikana yhteensä 766 258 euroa. Valtaosa siitä oli onneksi hyvää rahaa, joka tuli takaisin asiakkaiden (ja yhteensä reilun 19 miljoonan euron) muodossa. Mutta ikävä kyllä myös tuhlasin rahojamme kuusinumeroisen summan, eikä se summa ala edes ykkösellä. 

Jos olisin silloin voinut osallistua tällaiseen valmennukseen, ja aloittaa heti opiskelemaan sitä, minkä tiedän nyt toimivan parhaiten, olisin säästänyt hävyttömän summan rahaa. 

Ja jos sinä lähdet tähän valmennukseen nyt, todennäköisesti näin käy myös sinulle. 

Tämän sanottuani kerron, paljonko hinta on.

Teen tämän itse 490 €

  • Valmennus valmennusalustalla
  • Elinikäinen pääsy materiaaleihin
  • Päivittyvät materiaalit
  • 5 moduulia

Tehdään tämä yhdessä 1490 €

  • Valmennus valmennusalustalla
  • Elinikäinen pääsy materiaaleihin
  • Päivittyvät materiaalit
  • 5 moduulia
  • 4 x 30 min etätapaamiset
  • Jatkuva tuki sähköpostitse 2 kk ajan

Maksimissaan 10 paikkaa

Aloita matkasi kohti tarjouspyyntöjen tuplaamista tästä

Kun liityt valmennukseen, saat sen jälkeen sähköpostiisi kuitin, sekä tunnukset valmennusalustalle. Pääset käsiksi materiaaleihin samantien (Moduuli 4:n askel 4 sekä Moduuli 5 tulevat alustalle 15.4.2024)

Onko tällä valmennuksella takuuta?

Kyllä, mutta ei perinteisessä mielessä. 

En halua valmennukseen yhtäkään osallistujaa, joka ensin lukee tämän sivun, sijoittaa vaivalla tienaamansa eurot tähän valmennukseen, katsoo sitten ensimmäisen videon puoliväliin, ja toteaa, että “jaa, tämä vaatii sittenkin työn tekemistä”. Palaan tähän heti, kun tilanne vähän rauhoittuu.

En halua valmennukseen yhtäkään osallistujaa, joka ensin lukee tämän sivun, sijoittaa vaivalla tienaamansa eurot tähän valmennukseen, katsoo sitten ensimmäisen videon puoliväliin, ja toteaa, että “jaa, tämä vaatii sittenkin työn tekemistä”. Palaan tähän heti, kun tilanne vähän rauhoittuu.

Tai jos ylipäätään olet se ihminen, joka jahtaa aina seuraavaa “kiiltävää esinettä”, tai jonka sanavarastoon kuuluu sana passiivinen tulo… älä osallistu tähän valmennukseen, kiitos. 

En halua rahojasi. 

Mutta jos olet ahkera, ja haluat vihdoin tehdä markkinoinnista itsellesi aseen, jolla nuijit kilpailijasi, suosittelen sinua osallistumaan tähän valmennukseen nyt. 

Ja kun alat tekemään markkinointiasi ohjeideni mukaan, tuloksesi paranevat pomminvarmasti. 

Olen tehnyt tämän niin monta kertaa niin monien eri asiakkaiden kanssa, että tiedän menetelmän toimivan 100 % varmuudella. Jos kuitenkin jostakin ihmeellisestä syystä kävisi niin, että tuloksesi eivät paranisi, maksan rahasi ilomielin takaisin. 

Aika tehdä päätös

Tämä sivu on pitkä, ja olemme melkein sen lopussa. 

On siis aika tehdä päätös. 

Jäätkö tekemään sitä samaa, mitä teet nyt. Jos teet näin, on todennäköistä, että mikään ei muutu maagisesti tulevaisuudessakaan.

Vai lähdetkö viemään käyttöösi menetelmää, jota on testattu monella eri palvelualalla, useiden vuosien ja tuhansien tuntien ajan?

Kysymyksessä on sinun bisneksesi ja tulevaisuutesi. 

Tee viisas päätös.

Terveisin,

Kopio tiedostosta Miika Soronen
Nimeton suunn.malli

Jatkuuko tämä sivu sittenkin? 

Jos et ole vielä vakuuttunut siitä, että sinun kannattaa tehdä tämä investointi, ja lähteä tuplaamaan tarjouspyyntösi, ehkä vakuuttelu tämän jälkeen ei enää hirveästi auttaisi?

Mutta ymmärrän, että sinulla saattaa olla vielä jokin avoin kysymys mielessäsi.

Alapuolella on kysyttyjä kysymyksiä tähän valmennukseen liittyen. Jos et löydä vastausta sieltä, lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected].

Usein kysytyt kysymykset

Ehdottomasti. Ainakin, jos aiot kasvattaa toimintaasi joskus täysipäiväiseksi.

Et. Tämä ei ole pelkkää viihdettä, vaan valmennus vaatii ensin opiskelua ja sitten oppien viemistä käytäntöön. Mikäli et jostakin syystä saisi tuloksia, siinä tapauksessa palautan toki rahasi.

Jos myyt tavanomaisia palveluita, niin kyllä. Jos oletat, ettei palvelusi ole tavanomainen, lähetä sähköpostia [email protected]. Vastaan sinulle sitten takaisin.

Jos haluat eroon omasta asiakashankinnasta, tämä toimii nimenomaan siihen. Tai jos haluat tämän korvaavan omasta asiakashankinnastasi osan, niin toimii silloinkin.

Kyllä ja ei. Varsinaista myyntitekstin kirjoittamista ei. Mutta opettelemme kirjoittamaan tekstiä, joilla saat asiakkaasi pyytämään tarjouksen sinulta.