Tuplaa Tarjouspyyntösi 

60 päivässä tai vähemmässäkin

Jos myyt palveluita (kuten esim. remonttia, autonhuoltoa, aurinkopaneelien asennuksia, pihasaunojen rakentamista)…

Ja olet taistellut asiakkaiden hankkimisen tai bisneksen kasvattamisen kanssa, niin kuuntelehan hetki.

Bisneksen pyörittäminen on melko raskasta puuhaa. 

Erityisen raskasta se on silloin, jos yrittäminen ei tuo sinulle sitä, miksi alun perin lähdit sitä tekemään. 

Parempaa palkkaa. 

Vapautta päättää omista työajoista. Perjantai-vapaasta.

Lomamatkoja perheen kanssa. 

Oman itsesi pomona olemista. 

Kesämökki. 

Vene.

Vaan sen sijaan se onkin ollut enemmän raatamista, liian vähän myyntiä, huonoja asiakkaita, liian kireä hintakilpailu. 

Ja kun alat tarkemmin pohtimaan, mikä on yksi keskeisimpiä syitä sille, ettei bisnes kulje kuten haluasit, sinulla on….

myyntiongelma. 

Olenko oikeassa? 

Ja koska sinulla on myyntiongelma, sinulla on markkinointiongelma. 

Kysymys ei tietenkään ole siitä, ettetkö olisi yrittänyt jo ratkaista sitä. Mutta mainostoimiston vaihto toiseen ei auttanut, somen lyhytvideot eivät ole sitä mitä piti, radiomainos ehkä toimi tai sitten ei, ja sanomalehtimainoksetkin ovat aika kalliita. 

Ehkä nyt pohdit, että mistä tuo kaveri voi tietää tasan tarkkaan minun tuntemukseni? Siitä, että olen kävellyt sinun saappaissasi. Nimittäin…

Miika Soronen

Kasvatin maalausbisneksen veljeni kanssa nollasta seitsemään miljoonaan vain seitsemässä vuodessa.

Ja se oli mahdollista yhden asian takia.

Se onnistui siksi, että saimme jatkuvasti uusia tarjouspyyntöjä. 

Ja se oli mahdollista siksi, että uskalsin testata markkinoinnissa lähes kaikkea.

Mainostimme sanomalehdissä.

Lauloin radiomainoksissa.

Teimme Google-mainoksia mainostoimiston kanssa.

Muutimme nettisivuja konsultin ohella.

Teimme aina uusia ja parempia myyntikansioita.

Teimme tienvarteen jättitauluja.

Listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka.  

Osa niistä toimi erinomaisesti, osa hetken aikaa, osa ei ollenkaan. 

Ainoa ongelma tässä oli se, että osasin mitata vain kokonaisuutta: Näin paljon rahaa olemme käyttäneet vuodessa, ja näin paljon saimme tarjouspyyntöjä.

Vuosien aikana poltin siis järkyttävän määrän euroja monikanavaiseen markkinointiin – kuten yleinen ohje markkinointiin oli kuulunut. 

Minun olisi kannattanut poistaa noin 80 % kaikesta siitä, mitä tein. Ja keskittyä vain siihen 20 %:iin, jotka toivat käytännössä kaikki tulokset. 

Ja saatat nyt miettiä, että “no minä ratkaisen ongelman sillä, että etsin vain hyvän mainostoimiston.”

Valitettavasti se ei yksistään riitä, koska….

jussi

Olen käyttänyt yhteensä yli 404 000 euroa rahoja perinteisiin mainostoimistoihin ja mainoksiin ja kokeillut melkein kaikkea. Valitettavasti valtaosa mainostoimistoista keskittyy turhiin mittareihin tai nokkeliin sloganeihin ja tulokset ovat harvoin erityisen hyviä.

Miika on toista maata. Ei hänkään täydellinen ole, mutta kiinnostunut vain asioista, jotka tuo tuloksia ja joista saa parhaan tuoton sijoitettuun rahaan nähden.

Jussi Vepsäläinen, Yrittäjä
Autokorjaamo Vepsäläinen Oy

WhatsApp Image 2022 06 03 at 14.53.37 e1659890500897

Olemme käyttäneet Miikan palveluita reilu pari vuotta. Tulokset ovat olleet hyviä ja yhteistyö jatkuu edelleen. Miikan kanssa työskentely on rentoa ja joustavaa.

Valitsin Miikan Vaskiseppien kumppaniksi, koska hänen kirjoittama teksti oikeasti myy, eikä ole vain kivaa sisällöntuotantoa.

Niko Kreivi, Myyntijohtaja
Vaskisepät

WhatsApp Image 2023 03 17 at 16.29.00 1

”Olemme saaneet yhteistyön myötä noin 40 % enemmän tarjouspyyntöjä samaan hintaan kuin aikaisemmin”

Paulus Kemppainen, Toimitusjohtaja
Omawatti

Miksi markkinoinnin tulokset eivät ole huippuja, vaikka sinulla olisi Suomen paras mainostoimisto apunasi?

Siksi, että he tekevät sinulle prikulleen samat mainokset kuin he tekisivät kilpailijoillesi. Sama koskee mainontaa Googlessa, Instagramissa tai missä tahansa kanavassa. 

Sama koskee myös nettisivujasi, sähköpostimarkkinointiasi tai mitä tahansa ideoita he esittävätkään. Ja niitä markkinoinnissa tunnetusti riittää. 

Ongelmana tässä on se, että ideat ovat tasoa “tämä banneri täällä voisi toimia, tekoäly sekoittaa nämä otsikot ja tekstit ja kuvat ja valitsee niistä parhaimmat.”

Sen sijasta, että he auttaisivat sinua erottautumaan. Eli siinä, miten saisit asiakkaan valitsemaan sinut kilpailijoidesi sijasta ja haluamaan ostamaan sinulta.  

Jotta saisit parempia asiakkaita ja parempaa hintaa edullisilla asiakashankintahinnalla…

Jotta saisit bisneksestäsi sen, miksi alunperin lähdit siihen. 

Riittävästi rahaa firman pankkitilillä. 

Riittävän iso kuukausiliksa itsellesi. 

Vapaapäivä silloin tällöin perjantaisin tai maanantaisin. 

Hiihtoloma Keski-Euroopassa. Syysloma Rodoksella. 

Mikä ikinä haaveesi onkaan. 

Ja siihen minulla on sinulle ratkaisu. Se ei toki ole mikään taikapilleri, joka muuttaa kaiken yhdessä yössä.

Sen sijaan tarjoan sinulle ratkaisua, joka yhdistettynä ahkeruuteesi, rohkeuteesi ja määrätietoisuuteesi voi muuttaa tilanteesi melko nopeastikin – jopa 60 päivässä.

Ja tätä ratkaisua opetan tässä uudessa valmennuksessa, joka kantaa nimeä

Tuplaa Tarjouspyyntösi

Tuplaa Tarjouspyyntösi on kehittämäni Mitattavan Markkinoinnin™ -menetelmään perustuva 60 päivää kestävä valmennus, jonka avulla pääset – missä tahansa oletkin nyt: aloittavana yrittäjänä, tai jo vuosia yrittäneenä – tilanteeseen, jossa tuplaat tarjouspyyntösi & sinulla on mielenrauha yrityksen pyörittämisestä.

Valmennuksessa opit Mitattavan Markkinoinnin™ 4 askeleen menetelmän, joka on testattu kymmenillä palveluita tekevillä yrittäjillä. Autokorjaamolla, kattoremonttiyrityksessä, maalausfirmassa, aurinkopaneelifirmassa, maanrakennusalalla ja personal training -palveluissa. 

Mitattavan Markkinoinnin™ menetelmä ei ole ainoa järkevä tapa tehdä palveluita myyvän yrityksen markkinointia. Mutta sen sijaan se on minun ja asiakkaideni kokemuksen mukaan tehokkain ja vähiten aikaa vievä tapa tehdä markkinointia. 

Tiedän nimittäin varsin hyvin, että sinulla on miljoona muutakin asiaa hoidettavana kuin yrityksen markkinointi. Ja siksi oletkin puun ja kuoren välissä. Asiakkaita on saatava, mutta aikaa ja osaamista niiden hankkimiseen ei meinaa olla. 

Tuplaa Tarjouspyyntösi -valmennus on vastaus juuri tähän tilanteeseen.

Mitä valmennus tarkalleen ottaen sisältää?

Valmennus koostuu kahdesta eri kokonaisuudesta. 

Videoista valmennusalustalla, jossa näytän sinulle kädestä pitäen, miten tuplaat tarjouspyyntösi Mitattavan Markkinoinnin™ menetelmällä. 

Kuten tiedät, verkkokurssien ongelmana on se, että alkuinnostuksen jälkeen mielenkiinto lopahtaa, aikaa ei ole, tunnukset ovat hukassa, tänäänkään ei ehtinyt ja niin edelleen. 

Siksi käyn tämän valmennuksen läpi kanssasi joka päivä klo 06.00 aamulla. Kyllä, saat silloin sähköpostin minulta, jossa kerron sinulle päivän opeteltavan asian ja lyhyen tehtävän siihen liittyen. 

Ja se tekee tästä valmennuksesta niin toimivan. 

Opiskelet joka päivä 30-60 min uutta asiaa ennen työpäiväsi alkua. Näin työsi ei koskaan sotke asioita, koska työpäiväsi alkaa vasta tämän jälkeen. 

Tämän menetelmän myötä kysymys ei ole siitä, saatko tuloksia. Vaan siitä, milloin alat saamaan niitä. Joillakin se tapahtuu hyvin hyvin nopeasti, toisilla vähän hitaammin. 

Itse valmennus koostuu viidestä eri osiosta, joista kerron seuraavaksi:

Osio 1: Perusta Mitattavalle Markkinoinnille™

jotta tiedät, mikä toimii ja mikä ei

Osiossa 1 luomme kestävän perustan markkinoinnille, joka ei ole riippuvainen yhdestäkään trendistä, somealustasta, tekoälystä tai muusta päivittäin muuttuvasta asiasta.

Osiossa 1 parhaita paloja muun muassa:

  • Mielen asetus (Mind-set): Ajattelumalli, joka tekee sinusta hyvän markkinoijan
  • Yrittäjän perisynti: Yleisin syy, miksi tarjouspyyntöjä ei tule riittävästi
  • Perusta markkinoinnille: Yksinkertainen työkalu, jonka avulla pyörität koko markkinointiasi.
  • Pomminvarma takaportti: Helppo tapa varmistaa, että osaat ostaa markkinoinnin palveluita mainostoimistosta (esimerkiksi mainontaan)
  • Markkinoijan ansa ja sen välttäminen: Mitä asioita tarvitsee mitata, ja mitä (yleisiä, mutta turhia) ei todellakaan tarvitse, eikä edes kannata
  • Ajankäyttö: Menetelmä, millä kairaat ajan kalenterista markkinoinnin tekemiselle

Osio 2: Pois loputtomasta hintakilpailusta

Osiossa 2 etsimme sinulle kilpailuedun yksinkertaisella menetelmällä.

Tässä osiossa sinulle paljastuu muun muassa seuraavat asiat:

  • Erottautumisen sietämätön vaikeus: Näin onnistut erottautumaan, vaikka se onkin yleensä todella vaikeaa.
  • Väärä “suomalainen” tapa: Syy, mikä estää suomalaisia erottautumasta
  • Kilpailijoiden kirous: Miksi kilpailijasi estävät sinua erottautumasta
  • Pään sisäinen rajoitin: Miksi erottautuminen lopulta jää tekemättä
  • Pois hintakilpailusta: Syy, miksi asiakas jopa haluaa maksaa sinulle enemmän kuin kilpailijallesi (eikä syy ole kiiltävä brändi)
  • Laadun illuusio: Miksi laatu itsessään ei riitä kilpailueduksi.

Osio 3 Markkinoinnin hiljainen rakareikä – ja näin tukit sen

Osiossa 3 käymme läpi, miksi yleinen tapa tehdä markkinointia lähes poikkeuksetta epäonnistuu. Sen jälkeen perehdymme siihen, miksi Mitattavan Markkinoinnin™ menetelmä toimii parhaiten palveluita myyvälle yrittäjälle.

Osion 3 parhaita paloja muun muassa:

  • Huonot esimerkit: Pahimmat esimerkit tavasta tehdä mainontaa, joka ei tuo koskaan euroja takaisin
  • Tyypillinen väärinymmärrys: Investointi, jossa rahat valuvat lähes poikkeuksetta hukkaan
  • Tulokseton kikkare: Lähes jokaiselta nettisivulta löytyvä lisäosa, josta yritykset maksavat, mutta jonka hyödyistä heillä ei ole varmuutta
  • Takuuvarma menetelmä: Yllättävä syy, miksi tämä menetelmä toimii, vaikka tässä ei sinänsä olekaan mitään uutta tai mullistavaa.
  • Erilainen tapa lähestyä kohderyhmää: Yksinkertainen, mutta tehokas tapa, jolla määrittelet tuottavimmat asiakkaat

Osio 4 Markkinointikone, joka tuo jatkuvasti uusia tarjouspyyntöjä

Osiossa 4 menemme markkinointisysteemin luomiseen käytännössä. Käymme läpi vaihe vaiheelta, miten saat tuplattua tarjouspyyntösi.

Tässä muutama nosto sisällöstä:

  • Markkinointi omissa käsissä: Miksi markkinointi on aivan liian tärkeä – ja käytännössä mahdotonta – ulkoistettavaksi vaikkapa mainostoimistolle.
  • “Punaisen” meren strategia: Miksi palveluita myyvän yrittäjän kannattaa mainostaa siellä, missä kaikki muutkin mainostavat, ja miten voitat kilpailun siellä.
  • Lisämauste Google-mainoksiin: Miten voit auttaa mainostoimistoa parantamaan Google-mainosten (tai muiden hakukonemainosten) tuloksia, vaikka et ymmärtäisi mainonnan teknisestä puolesta yhtään mitään
  • Yleinen harhaluulo nettisivuista: Miksi nettisivuja tehdään väärin, ja miksi niitä ei pitäisi “päivittää”
  • Kaupantappaja: Tämä toimintamalli nostaa kaupanpäätösprosenttiasi vääjäämättä – tutkitusti.
  • Lomarahat: Helppo tapa ottaa silloin tällöin “ilmainen” kauppa.
  • Tilipäivä: Mistä saat asiakkaita, joille myyt helpommin kuin asiakkaille yleensä.
  • Hesburgerin oppi: Mitä samaa piskuisenkin pienyrittäjän kannattaa tehdä mitä Hesburger tekee (ja se ei ole ärsyttävä mainos majoneesista)

Osio 5 Miksi markkinointi ei ole koskaan valmis – ja miksi se on hyvä asia

Osiossa 5 käymme läpi, miten parannat jatkuvasti markkinointiasi myös ensi vuonna, sen jälkeisenä ja myös viiden vuoden päästä.

Parhaat palat osiosta 5:

  • Gurujen ansa: Miksi markkinointi ei ole koskaan valmista, vaikka jotkut “gurut” myyvätkin automaattisia myyntikoneita tai passiivisia tuloja
  • Riskitön testaus: Näin voit parantaa tuloksia jatkuvasti ilman pelkoa nykyisten tulosten menettämisestä
  • Testaamisen anatomia: Miksi kaikki testit “onnistuvat”

Miltä elämäsi parhaimmillaan näyttää valmennuksen jälkeen?

Haluan tehdä yhden asian selväksi: 

Toimivan markkinointikoneiston luominen ei synny yhdessä yössä. 

Mutta jo 60 päivän jälkeen tilanne voi olla radikaalisti erilainen. 

Jopa niin, että olet tuplannut tarjouspyyntöjesi määrän. 

Sen lisäksi sinulla on mielenrauha yrittämisestä, joka tarkoittaa sitä, että

  • nouset aina työpäivään tietoisena siitä, että asiakkaat löytävät sinut ja tulevat luoksesi.
  • lähdet töistä illan tai viikonlopun viettoon tietoisena siitä, että markkinointikoneistosi jauhaa sinulle koko ajan uusia lämpimiä asiakasehdokkaita
  • lähdet lomalle onnellisena siitä, että bisneksesi rullaa, kuten olet aina haaveillut sen rullaavan
  • vastaat tinkaavalle asiakkaalle ystävällisesti, ettet anna alennuksia, koska tiedät, että seuraava asiakas on oven takana odottamassa pääsyä luoksesi
Nayttokuva 2025 05 05 kello 12.57.31


Valmennus antoi aidosti työkaluja markkinoinnin tekemiseen ja mittaamiseen. Itse koin kuitenkin tärkeimmäksi, että Miika auttoi henkilökohtaisesti kilpailuedun löytämisessä ja uuden asiakaslupauksen kehittämisessä. Sen myötä markkinointimme teho ja erityisesti nettisivujemme konversioaste (46 % parannus) parantui merkittävästi.

Ehdottomasti vastinetta joka sentille. Suosittelen lämpimästi!

Miika Jokelainen, Yrittäjä
Fixonomi Oy

6cbc99cb 0317 46b4 bdff 462a134200d2

”Markkinointi on ollut omassa työssäni aiemmin vähän hähmäinen kokonaisuus.

Valmennuksessa saa selkeän kuvan siitä, mitkä asiat ovat olennaisia markkinoinnin onnistumisessa ja mitkä eivät. Nyt tiedän myös, miten mittaan tuloksia.

Valmennuksen jälkeen tarjouspyyntöjen määrä on kasvanut yli 121 %, ja yritykseni on tasaisessa kasvussa, vaikka markkina on laskeva.”

Suosittelen valmennusta.” 

Samu-Pekka Jokitalo, Yrittäjä
Savon Aurinkosähkö Oy

sorri

”Kun aloitin Sorcolorin markkinointipäällikkönä, olin kuin norsu posliinikaupassa.

Miikan valmennuksessa tajusin, mitä minun tarvitsee mitata ja mitä ei.

Firman markkinointi tuottaa nyt tarjouspyyntöjä tehokkaasti ja ennustettavasti.

Kokonaismarkkinointikustannus per tarjottu tarjouspyyntö on laskenut 12,5 % ja määrä noussut 19 %

Plussana valmennuksesta jäi mieleen paljon nippelitietoa, josta on hyötyä niin päivittäisten valintojen kanssa kuin markkinointistrategin luomisessa.”

Henri Huhtala, Markkinointipäällikkö, Sorcolor Oy

Odota. Tässä ei ollut vielä kaikki. 

Jotta varmasti saat kaiken oppimasi käytäntöön mahdollisimman pian, seuraavan 60 päivän aikana tarjoan bonuksena kyselytunnit joka keskiviikko klo 13.00

Tunnin aikana voit kysyä mitä tahansa aiheeseen liittyen, ja vastaan kysymyksiisi. 

  • Kyselytunti #1 Kestävät perusteet, jotka eivät horju
  • Kyselytunti #2 Pois hintakilpailusta
  • Kyselytunti #3 Mitattavan markkinoinnin menetelmä, 4 askeleen malli
  • Kyselytunti #4 Markkinointikoneisto, osa 1: Vastustamattomat mainokset
  • Kyselytunti #5 Markkinointikoneisto, osa 2: Nettisivut, jotka tuovat koko ajan uusia tarjouspyyntöä
  • Kyselytunti #6 Markkinointikoneisto, osa 3: Väännä tarjouspyynnöt kaupoiksi
  • Kyselytunti #7 Markkinointikoneisto, osa 4: Myy uudestaan
  • Kyselytunti #8 Paranna kaikkea

“Miika, tämä kuulostaa nyt todella hyvältä, mutta sopiikohan tämä minulle?”

On paljon mahdollista, että tämä ei ole oikea valinta sinulle. Nimittäin haluan auttaa yrittäjiä, jotka ovat valmiina laittamaan kaiken peliin saadakseen tuloksia. En halua mukaan niitä ihmisiä, jotka etsivät aina seuraavaa helppoa, nopeaa ja kiiltävää esinettä, joka tekisi heistä miljonäärejä yhdessä yössä. Ei, sitä ei ole täällä tarjolla (ei toki missään muuallakaan). 

Jotta tiedät, sopiiko tämä varmasti sinulle, lue seuraava osio huolella. 

🛑 Tämä valmennus EI ole sinua varten, jos…

  • Et ole valmis tekemään yhtään mitään itse, vaan haluat jonkun toisen hoitavan kaiken puolestasi ilman omaa panosta.
  • Et aio ottaa käyttöön oppimiasi asioita tai etsit vain uutta inspiraatiota ilman aikomusta toimia.
  • Ajattelet lähtökohtaisesti, että kaikki markkinointi on “huijausta” tai ihmisten manipuloimista. 
  • Et ota vastuuta omista tuloksista, vaan syy löytyy aina muualta, kuten muista ihmisistä, maailmanmarkkinoista, tai tuulen suunnasta. 

🤝 Tämä valmennus on sinua varten, jos…

  • Olet palveluita tarjoava yrittäjä, kuten remonttiyrittäjä, autohuoltaja, asentaja, tai muu käytännönläheisen palvelun myyjä.
  • Haluat lisää tarjouspyyntöjä – eli konkreettisia yhteydenottoja potentiaalisilta asiakkailta.
  • Haluat parempaa hintaa ja enemmän katetta
  • Olet kyllästynyt arvailemaan, mikä markkinoinnissa toimii ja mikä ei.
  • Olet kokeillut eri mainostoimistoja, mutta et ole saanut heidän kanssaan kunnollisia tuloksia aikaiseksi.
  • Tiedät, että bisneksesi voisi kasvaa, mutta et ole varma, miten se pitäisi tehdä.
  • Haluat järkevän ja systemaattisen tavan tehdä markkinointia, joka ei vie kaikkea aikaasi.

Paljonko Tuplaa Tarjouspyyntösi -valmennus maksaa?

Käytin maalausliikkeemme markkinointiin 7 vuoden aikana yhteensä 766 258 euroa. Valtaosa siitä oli onneksi hyvää rahaa, joka tuli takaisin asiakkaiden (ja yhteensä reilun 19 miljoonan euron) muodossa. Mutta ikävä kyllä myös tuhlasin rahojamme kuusinumeroisen summan, eikä se summa ala edes ykkösellä.

Jos olisin silloin voinut osallistua tällaiseen valmennukseen, ja aloittaa heti opiskelemaan sitä, minkä tiedän nyt toimivan parhaiten, olisin säästänyt hävyttömän summan rahaa.

Niinpä voit kuvitella, että tällaisen valmennuksen arvo voi parhaimmillaan olla jopa kymmeniä tuhansia euroja.

En ole kuitenkaan laskuttamassa tästä moista summaa.

Mutta jos summa olisi 5 000 euroa, olisitko mukana?

Mieti hetki…

No, onneksi se ei ole niinkään paljon.

Itse asiassa se ei ole edes 1990 euroa.

Koko valmennus bonuksineen maksaa vain 990 euroa + alv 25,5 %.

Voit maksaa valmennuksen myös kolmessa osassa 3 x 400 € = 1200 € + alv 25,5 %.

Aloita matkasi kohti tarjouspyyntöjen tuplaamista tästä

100 % rahat takaisin -takuun ansiosta tämä on sinulle täysin riskitön investointi

MS rahatTakaisin 2

Kyllä. Tiedän menetelmän toimivan 100 % varmuudella. Siksi annan rahasi takaisin, jos et onnistu tuplaamaan tarjouspyyntöjäsi, tai ole tyytyväinen tuloksiin, joita tämän valmennuksen avulla saat. 

Mutta sinun pitää kuitenkin antaa tälle mahdollisuus, ja se tarkoittaa sitä, että sinun pitää suorittaa valmennusta 60 päivän ajan. 

Jos homma ei 60 päivän jälkeen toimi, lähetä minulle sähköpostia niin palautan rahasi.

Aika tehdä päätös

Tämä sivu on pitkä, ja olemme melkein sen lopussa. 

On siis aika tehdä päätös. 

Jäätkö tekemään sitä samaa, mitä teet nyt? Jos tuloksesi ovat nyt jo hyvät, etkä koe tarvetta muuttaa niitä, tilanne on silloin erinomainen, eikä sinun kannatakaan liittyä.  

Mutta koska olet yhä täällä, ja haluat muutoksen tilanteeseen, suosittelen, että lähdet viemään käyttöösi takuuvarmaa menetelmää, joka on tuonut tarjouspyyntöjä kymmenien miljoonien eurojen edestä eri palvelualoilla, useiden vuosien ajan. 

Kysymyksessä on sinun bisneksesi ja tulevaisuutesi. 

Tee viisas päätös.

Terveisin,

Kopio tiedostosta Miika Soronen
Miika Soronen

Jatkuuko tämä sivu sittenkin?

Jos et ole vielä vakuuttunut siitä, että sinun kannattaa tehdä tämä investointi, ja lähteä tuplaamaan tarjouspyyntösi, ehkä vakuuttelu tämän jälkeen ei enää hirveästi auttaisi?

Mutta ymmärrän, että sinulla saattaa olla vielä jokin avoin kysymys mielessäsi.

Alapuolella on kysyttyjä kysymyksiä tähän valmennukseen liittyen. Jos et löydä vastausta sieltä, lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected].

Usein kysytyt kysymykset

Tiedän hyvin, mistä puhut. Siksi jokainen aamu saat klo 06.00 minulta sähköpostin, jossa käymme päivän tehtävän läpi. Yhteen tehtävään tarvitset aikaa vain 15-30 minuuttia.

Ehdottomasti. Kuvasin siitä videon, joka on katsottavissa täällä.

Meille kaikille tulee päiviä, jolloin tulee jotakin odottamatonta. Ei ole mitään ongelmaa, jos skippaat välillä päivän tai kaksi. Kaikki materiaalit ovat sinun elinikäsi.

Ehdottomasti. Ainakin, jos aiot kasvattaa toimintaasi joskus täysipäiväiseksi.

Kyllä, voit maksaa kolmessa 400 euron erässä.

Kyllä. Mikäli et näe mitään tuloksia 15 päivän jälkeen aloittamisesta, voit pyytää rahasi takaisin.

Jos myyt tavanomaisia palveluita, niin kyllä. Jos oletat, ettei palvelusi ole tavanomainen, lähetä sähköpostia [email protected]. Vastaan sinulle sitten takaisin.

Esimerkiksi Googlen mainonnassa on sekä sisällöllinen, että tekninen puoli. Teknisen puolen osaajia Suomen niemestä löytyy pilvin pimein. Tämän valmennuksen ideana onkin tehdä sinne sisällöltään sellaisia mainoksia, joita potentiaaliset asiakkaasi klikkaavat.

Jos haluat eroon omasta asiakashankinnasta, tämä toimii nimenomaan siihen. Tai jos haluat tämän korvaavan omasta asiakashankinnastasi osan, niin toimii silloinkin.

Kyllä ja ei. Varsinaista myyntitekstin kirjoittamista ei. Mutta opettelemme kirjoittamaan tekstiä, joilla saat asiakkaasi pyytämään tarjouksen sinulta.

Joillekin ensimmäiset tulokset tulevat päivissä, toisille se vie viikkoja. Riippuu tilanteestasi ja panostuksestasi. Useimmat osallistujat näkevät konkreettisia vaikutuksia jo 30–60 päivän aikana.

Voit. Kunhan ymmärrät, että uuden asiakkaan hankkiminen maksaa aina aikaa tai rahaa. Mutta jos nettisivuillesi tulee ihmisiä esimerkiksi suosittelujen perusteella (tai ylipäätään jotenkin), tämä valmennus toimii kyllä sinulle erinomaisesti.