Asiakkaani suosittelevat

Olen käyttänyt yhteensä yli 404 000 euroa rahoja perinteisiin mainostoimistoihin ja mainoksiin ja kokeillut melkein kaikkea. Valitettavasti valtaosa mainostoimistoista keskittyy turhiin mittareihin tai nokkeliin sloganeihin ja tulokset ovat harvoin erityisen hyviä.

Miika on toista maata. Ei hänkään täydellinen ole, mutta kiinnostunut vain asioista, jotka tuo tuloksia ja joista saa parhaan tuoton sijoitettuun rahaan nähden.

Jussi Vepsäläinen

Yrittäjä

Autokorjaamo Vepsäläinen Oy

”Olemme saaneet yhteistyön myötä noin 40 % enemmän tarjouspyyntöjä samaan hintaan kuin aikaisemmin”

Paulus Kemppainen

Toimitusjohtaja

Omawatti

Tilasimme Miikalta myyntikirjekampanjan, jolla hankittiin asiakkaita suoraan edustajiemme kalenteriin.

Kampanja oli kaikkien aikojen parhain myyntikirjekampanjamme. Olemme tuloksiin tyytyväisiä. Yhteistyö jatkuu.

Jani Kaarivaara

Liiketoimintajohtaja

LähiTapiola Savo

Emme olleet tyytyväisiä nettisivujemme teksteihin mutta asiakaskiireet ajoivat aina kirjoittamisen edelle. Tilasimme Miikalta uudet sisällöt. Häneltä tuli erittäin hyviä huomioita miltä niin tekstit kuin sivujen ulkoasukin näyttivät ulkopuolisen silmin. Jopa markkinoinnin ammattilainen sokaistuu helposti omalle tekemiselleen. Suosittelenkin Miikaa, jos haluat rehellistä ja asiantuntevaa palautetta nettisivuistasi, myyvät tekstit tasapaksun jaarittelun sijaan ja ennen kaikkea lisää liidejä ja asiakkaita!

Ama Nuutamo

Yrittäjä

Aarna Marketing Oy

”Olemme käyttäneet Miikan palveluita reilu pari vuotta. Tulokset ovat olleet hyviä ja yhteistyö jatkuu edelleen. Miikan kanssa työskentely on rentoa ja joustavaa.

Valitsin Miikan Vaskiseppien kumppaniksi, koska hänen kirjoittama teksti oikeasti myy, eikä ole vain kivaa sisällöntuotantoa.”

Niko Kreivi

Myyntijohtaja

Vaskisepät

”Halusimme myyntikirjekampanjan tonttimaan ostamiseen.

Koska monille oman kodin myyminen on tunteellinen ja vaikea asia, tarvitsimme ”myyntipuheen”, joka ymmärtää asiakasta.

Miika osasi hypätä potentiaalisen asiakkaamme pään sisälle, ja sai kirjoitettua paperille viestin, joka on tuottanut hyviä tuloksia.”

Aapo Tölli

Aluejohtaja

Puukoti