Miksi potkut nuorisojärjestöstä tekivät minusta markkinoijan?

“Olemme päättäneet, että emme tarjoa sinulle jatkoa koeajan jälkeen”, Kainuun Keskustanuorten puheenjohtaja sanoi päättäväisellä äänellä.

En voinut uskoa korviani. Olin menettänyt työn, josta piti tulla minulle ponnahduslauta politiikan pelikentille. Omasta mielestäni olin hoitanut työni vähintäänkin kelvollisesti. Olin tosi kiinnostunut politiikasta. Ja olin varma, että minusta Suomi saisi erinomaisen kampaviinerikeisarin.

Se unelma oli nyt murskana. Vajaan parin kuukauden päässä siinsivät omat häät ja syksyllä paluu opiskelemaan. En varsinaisesti pelännyt elantomme puolesta, mutta osa-aikaista säännöllistä työtä ei olisi opintojen ohessa. Jotakin pitäisi keksiä.

Tiesin, että osaisin ainakin tehdä ulkomaalauksia hyvin. Olin nuorempana tehnyt niitä kesätöinä pappi-isäni tuntemille seurakuntalaisille ihan hyvällä menestyksellä.

Mutta mistä kukaan tietäisi minua Kajaanissa? En haluaisi lähteä tarjoamaan palveluitani ovelta ovelle. Uskoisin kyllä vakuuttavani asiakkaan paikan päällä, jos asiakas olisi aloitteen tekijä. Silloin en kokisi asetelmaa tyrkyttävänä, kuten vakuutusedustajana ennen lyhyeksi jäänyttä pestiä Keskustanuorissa.

Koska työpaikkaa ei olisi talveksi tiedossa, jotain töitä pitäisi saada nopeasti. Niinpä tarjosin palveluksiani ensin tulevan vaimoni sisaruksille, ja pääsin maalaamaan heidän talonsa.

Elämäni ensimmäinen markkinointisijoitus

Sitten tein elämäni ensimmäinen markkinointipanostuksen. Laitoin rivi-ilmoituksen Kainuun Sanomiin. Uskoin yksinkertaisuuden voimaan.

Rivi-ilmoitus Kainuun Sanomissa 24.8.2012

Ilmoituksesta tuli kolme soittoa. Kun menin asiakkaan luokse kutsuttuna, myyntityö tuntuikin paljon helpommalta. Sain lopulta tehtyä kaupat kahdelle asiakkaalle. Niiden turvin selviäisin mukavasti kevääseen, jolloin voisin aloittaa kaupanteon seuraavalle kesälle.

Kun nuorempi veljeni aloitti opiskelut, hänkin päätti tarjota maalauksia kesätyönä. Kysyin häneltä keväällä 2013, olisiko ideaa yhdistää voimat.

Kesällä perustimme sitten juhlallisesti osakeyhtiön. Täytin perustamisasiakirjoja maalausurakan ohessa taloyhtiön roskakatoksessa. Nimeksi tuli Sorcolor Oy. Se kuulosti tarpeeksi isolta firmalta, ja englanninkieli toi nimeen oman lisämausteensa (Näin jälkikäteen olisi voinut valita vähän helpommin lausuttavan nimen yhtä lailla).

Kysyntää ulkomaalauksille riitti. Kun töitä oli enemmän kuin itse kerkesimme tehdä, rekrytoimme luotettavimmat kaverit ja serkkupojat meille maalaushommiin. Yritys kasvoi nopeasti.
Toimme maalausalalle oman raikkaan tuulahduksen punaisella värimaailmalla, teipatuilla peräkärryillä ja työmaakylteillä ja erityisesti jatkuvalla lehtimainonnalla.

Sana lähti kiertämään ja saimme yhteydenottoja asiakkailta. Ensimmäisenä kokonaisena maalauskesänä 2014 meillä oli 16 maalaria. Mielessä alkoi kyteä ajatus…

Mitä jos tämä olisi ihan vakituinen työ?

Syksyllä 2014 teimme veljeni kanssa periaatepäätöksen, että teemme tästä ensin itsellemme vakituisen työpaikan. Tammikuussa 2015 nostimme sitten ensimmäiset kuukausipalkat.

Jotta niin pystyi tekemään, maalausurakat piti saada myytyä aikaisemmin kuin aiempina vuosina.

Veljeni oli rohkea myyntimies. Hän uskalsi mennä tarjoamaan palvelujamme jopa ovelta ovelle. Minulle se vaihtoehto oli ehdottomasti vaihtoehdoista viimeisin.

Ajattelin, että sen osion saa hoitaa joku muu. Niinpä teimme erilaisia esitteitä, joita jaoimme postilaatikkoon iltaisin. Ne tuottivat tasaisen määrän yhteydenottoja, ja pääsimme aloittamaan kaupanteon hyvissä ajoin keväällä lumien ollessa vielä maassa.

Erilainen tapa hankkia asiakkaita

Valtaosa muista remonttiyrityksistä jatkoi luukuttamista eli ovelta-ovelle -myyntiä yhä kiivaasti. Me taas lisäsimme panostuksia markkinointiin, koska saimme valtaosan asiakkaistamme sitä kautta.

Aloin kiinnostua markkinoinnista yhä enemmän. Ihastelin isojen brändien isolla rahalla tehtyjä kampanjoita.

Silti sisälläni asui aina suoramarkkinoija, vaikka en koko termiä silloin edes tuntenut. Halusin, että asiakas ottaa meihin yhteyttä ja ilmoittaa olevansa kiinnostunut palveluistamme.

Halusin testata kaikenlaista. Radiomainoksia, joissa lauloin itse. Animaatioita kiekkosivustolla, jossa yhdistettiin maalaus ja maalinteko. Ostin hallin pihaan lipputangon, ja hilasin sen nokkaan firman lipun.
Halusin herättää välillä myös pahennusta, ja joskus onnistuinkin siinä.

Kaikesta en ole ylpeä. Osa mainoksista oli ylilyöntejä, jota lehdissä ei olisi haluttu edes mainostaa. Osalle rahoista olisi noin muutenkin ollut järkevämpää käyttöä.

Seuraava oivallus

Kun kehitimme yrityksellemme kattojen huoltoon palvelua, halusimme pitää sen salassa kilpailijoilta. Siksi emme laittaneet koko palvelusta edes mainintaa nettisivuille.

Pelkäsimme hyvän idean varastamista.

Kun kerroin ideastani mainostoimistolle, heidän myyjä kertoi “uudesta” sähköpostiautomaatiosta. Se oli hänen mukaansa täydellinen ratkaisu tähän ongelmaan.

Valitettavasti kokeilu ei ollut erityisen onnistunut. Ajatus automaattisesti lähtevistä viesteistä oli hieno, mutta kun tekstit eivät myyneet, ei hienosta automatiikasta ollut mitään iloa.

En kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Minusta siinä oli sinänsä järkeä, että asiakas sai sähköpostiinsa hyödyllistä tietoa katon huollosta, osti hän tai ei.

Aloin tutustua tekstin kirjoittamiseen ja sähköpostimarkkinointiin syvällisemmin.

Ja vasta silloin ymmärsin, että mainosten tekstit voivat olla sisällöntuotannon sijasta puhetta paperilla.
Ymmärsin, että itse asiassa copywriting on markkinoinnin sydän ja sielu.

Ihan sama, tehdäänkö videoita, lehtimainoksia, myyntikirjeitä tai radiomainoksia.

Rakastuin myyvän tekstin kirjoittamiseen palavasti.

Sen sijaan että yrityksemme puhuisi katonhuollosta isolle yleisölle, minä aloin puhumaan siitä asiakkaalle henkilökohtaisesti.

Niinpä kirjoitin ensimmäiset myyntikirjeet katonhuollosta asiakkaillemme.

Ymmärsin samalla, mikä on tekstin kirjoittamisessa kaikkein parasta.

Jos olisin soittanut kaikki asiakkaat läpi, kyse olisi ollut monen päivän urakasta.

Kun sen sijaan kirjoitin myyntipuheeni paperille, tavoitin tuhansia ihmisiä lähettämällä yhden sähköpostiviestin.

Oma yhden miehen kirjoituskioski

Mitä enemmän perehdyin myyvän tekstin kirjoituksen saloihin, sitä enemmän halusin tehdä vain sitä.
Halusin tulla yhä paremmaksi kirjoittajaksi.

Samaan aikaan halusimme myös selkeyttää roolejamme veljiemme kanssa maalausliikkeessämme. Niinpä teimme ratkaisun, jossa minä jäin yritykseen vähemmistöosakkaaksi ja lähdin toteuttamaan unelmaani copywriterinä.

Nykyisin kirjoitan asiakkailleni myyvää tekstiä ja autan heitä tekemään parempaa markkinointia.

Olen kiinnostunut kirjoittamaan vain sellasita tekstiä, joka tuottaa asiakkaille tuloksia.

Kirjoitan kuitenkin aina tekstiä, joka on eettisesti kestävää. Haluan että asiakkaani voivat aina seistä kirjoittamani tekstin takana.

Jos luet juttujani nyt ensimmäistä kertaa

Jos vierailet sivustollani ensimmäistä kertaa, suosittelen sinua tilaamaan oppaani 7 syytä, miksi mainostoimisto haaskaa rahasi täältä. Saat samalla sähköpostiisi 22 vinkkiä parempaan markkinointiin ja kuulet aina uusimmat tarinani myyvän tekstin kirjoittamisen maailmasta.

Kirjoitan yleensä noin kaksi viestiä viikossa.

Maksuttoman oppaan ja vinkit on tilannut jo yli 10 423 suomalaista yrittäjää ja markkinoijaa.

Tervetuloa mukaan!

Terveisin
Miika Soronen